tiistaina

YLE:n pikku apurina uudelleen

Pääsin taas jatkamaanYLE:llä oltuani välillä koulussa. Loppuvuotta kohden hommia alkoi olla enemmän sillä pajalla alettiin tehdä taas ensi vuoden joulukalenteria.

Sain tehdä melko paljon pieniä tarkkuutta vaativia hommia, jotka oikeastaan voisi luokitella enemmänkin tarpeiston puolelle. Olin kuitenkin tyytyväinen että töitä riitti, ja oli toisaalta mukava päästä välillä kokeilemaan jotain pienempää.

Joulukalenterin ohessa sain myös muita pieniä tehtäviä. Yksi näistä oli seuraava: Pikku Kakkosen lauantaiaamun ohjelmaan piti tehdä puisia palikoita. Minulla ei ollut sillä hetkellä mitään kiireellistä, joten sahasin sirkkelillä parikymmentä palikkaa, jotka maalasin iloisilla Pikku Kakkosen väreillä.


Töpöttelin värit sienellä.














Ne maalattiin vain osittain.















Iloisen värisiä.






















Sain tehdä tulevaan Joulukalenteriin avaimia 4 mm:n paksuisesta vanerista. Tässä vaadittiin kärsivällisyyttä, sillä niistä tuli aika pieniä ja vaneri hajosi todella herkästi. Avaimia tuli yhteensä 12 kappaletta, sillä ne liittyvät kellotauluun. Järjestäjä antoi minulle ensin kaksi itse tekemänsä mallia, joiden mukaan tein uudet. Hän piirsi niitä myöhemmin lisää. Viimeiset mallit sain jopa keksiä itse.















 
Mallit ja uudet.



















Seuraavat mallit.

































Suunnittelin lisää malleja.



Nämä keksin itse.














Valmiita avaimia.






























Kun järjestäjä huomasi minun olevan hyvä tekemään pikkutarkasti avaimia, sain häneltä toisen samanlaisen tehtävän. Minun piti tehdä kuusenkoristeita alla olevan mallin mukaan. Tässä päätin kuitenkin käyttää ohutta lentokonevaneria, sillä se on kestävämpää kuin tavallinen vaneri. Kuvion sahaaminen olisi siitä huolimatta ollut sellaisenaan täysin mahdoton tehtävä, joten sain luvan pelkistää kuvaa. Kuvio oli kuitenkin tarkoitus vielä maalata vanerille jollakin kimaltelevalla maalilla, joten pienet yksityiskohdat pysyti tekemään sen avulla.

Tämän mukaan koristeet piti tehdä.



















Piirsin vanerille yksinkertaisemman mallin.





















Koristeita tarvittiin vähintän 12 kappaletta, mutta sain tehdä niitä niin paljon kuin suinkin halusin. Siispä kiinnitin päällekkäin pinkan lentokonevaneripaloja ja sahasin ne kaikki yhdellä kertaa vannesahalla..



Ruuvasin palat päällekkäin.















Sain monta kappaletta yhdellä kertaa.















Sain teippailla myös ikkunoita karmien maalausta varten.















Joissain ikkunoissa oli jäänteitä vanhasta "lumesta", joten ne tuli ensin pestä.



















Sen jälkeen nekin teipattiin.























Viimeisenä tehtävänä sain tehdä joulukalenteriin tulevaa porttia. Siihen tuli siis suuri portti, joka molemmilla puolilla oli tolpat. Tolppien päälle tuli kuvut, joiden oli tarkoitus näyttää kristallikuvuilta. Lopuksi ne vielä valaistiin sisältä. 

Kuvut olivat muovista painettuja ja ne tulivat pajalle valmiina. Meidän piti vain ohjaajani kanssa keksiä, millaisen kuvion tekisimme niihin, jotta ne näyttäisivät lasilta. Ja miten tämä toteutettaisiin. Ohjaajani keksi, että kuvion voi tehdä käyttämällä tiivistenauhaa. Se otti tarrapintansa ansiosta hyvin kiinni, ja loi kuppuun saumamaisen vaikutelman.

Kokeilimme paljon erilaisia kuviovaihtoehtoja ja katsoimme netistä malleja. Oli yllättävän haastavaa saada järkevän näköistä kuviota pyöreän pinnan takia. Lopulta löysimme sopivan mallin, jonka pohjalta keksimme hyvän kuvion. Teimme kuvion teipillä kuvun pintaan.

Kupuja oli varmuuden vuoksi tilattu yksi ylimääräinen, joten käytin sitä työkaluna suunnittelussa. Liimasin puulimalla käsipaperia sen pintaan. Kun se oli kovettunut, piirsin siihen lyijykynällä oikean kuvion, ja leikkasin sen mukaan kahdenlaisia sapluunoita. Näiden avulla piirsin tusilla kuvion toisiin kupuihin. Sitten vain vedin tiivisteteipit piirtämieni viivojen kohdille.

Piirsin viivat "paperoinnin" päälle.














Leikkasin mattopuukolla sapluunan irti viivojen mukaan.














Piirsin viivojen kohdat tussilla.















Tätä käytin kuvion tekemiseen.



















Teippejä vedellessä sai miettiä, että mikä pätkä menee minkäkin alta. ...ja missä järjestyksessä.















Tällainen kuviosta lopulta tuli.



















Kuvuille piti tehdä vielä jonkinlaiset alustat, joiden avulla ne kiinnitettiin pylväiden päähän. Tein paksusta vanerista renkaat, joihin kuvut sai ruuvattua kiinni.






























Maalasin ne valkoisiksi.
















Renkaat piti vielä kiinnittää levyihin, jotka oli nostettavissa, jotta kuvun sisälle voitaisiin laitaa valoja.

Ruuvasin renkaan kiinni.



















Sitten vielä kupu kiinni renkaasen.















Vielä hieman patinointia.

















Toinen jakso YLE:llä oli todella mukava. Käytännössä jatkoin siitä mihin olin ensimmäisellä keralla jäänyt. Opin paljon uusia asioita ja näin millaista on olla tekemässä isoa TV-ohjelmaa. Toki ammattia vastaavia hommia olisi voinut olla välillä vähän enemmän. Olen kuitenkin iloinen että pääsin tekemään joulukalenteria, joka on yksi jokavuotisista perinteisistä lastenohjelmista. Sain töistäni paljon kehuja, joka kertoo siitä että olen ainakin tehnyt hommani hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti